sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Keittiössä tapahtuu vol. aika mones :)

Hui kun aika meneekin nopeasti. Kevät jo täydessä vauhdissa ja nyt se tuli niin aikasin, että ei voi yhtään valitella. Alkuvuoteen on mahtunut kummitytön ristiäiset, johon sain kunnian leipoa gluteenittomat tuotteet ja muutenkin omassa koekeittiössä on kaikenlaista valmistunut. Aina kaikki ei ole kuitenkaan onnistunut, mutta siitä älkäämme lannistuko. Tässä muutaman onnistuneet versiot:

Tyrnijuustokakku

Kummitytön ristiäiskakun tein tämän ohjeen avulla. Sokerin juustomassasta jätin puoleen, koska siitä olisi tullut muuten aivan liian makeaa. Koska en ollut varma, saako muut gluteenittomat henkilöt syödä kauraa, tein siihen murustettavat keksit itse seuraavalla ohjeella:

2 dl teff-hiutaleita
2,5 dl tattarihiutaleita
1,5 tl leivinjauhetta
1 dl inkkarisokeria
1 dl laktoositon maitojuoma
100 g sulatettua voita
2 rkl siirappia

Sekoita kuivat aineet. Lisää maito ja voi sekä siirappi. Nosta pellille pieniä kekoja ja paista 200 asteisessa uunissa, kunnes ovat kauniin ruskeita, noin 8-10 minuuttia. Kekojen kannattaa olla pieniä, koska muuten taikina jää kosteaksi. Omat keksit toimivat juuri niin ja murensin niitä pellille ja kuivatin vielä kiertoilmauunissa jonkin aikaa, jotta sain rapeata keksimurua pohjaa varten. Maku oli hyvin täyteläinen ja tuli mieleen makea näkkileipä :)



Kummitytön ristiäisissä oli suolaisena versiona pannarirulla, jonka ohjeen sain kirjasta Svensk Ulla: Suloiset suolaiset
Täyteohje meni muokkaukseen, mutta pannari tuli tehtyä aivan ohjeen mukaan.

Pannarirulla:

6 dl laktoositonta maitoajuomaa
3 munaa
4 d täysjyväriisijauhoja
2 tl psylliumia
50 g voita
1 sipuli
1 tl suolaa

täyte:

300 g suikaloitua kalkkunaa tai kalkkunaleikettä
300 g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 chili, siemenet poistettu
suolaa maun mukaan

kuorrutus:
200 g maustamatonta tuorejuustoa
paprikajauhetta
suolaa
appelsiinin mehua notkistamiseen

koristeluun viinirypäleitä, ruohosipulia ja ohuen ohuita kalkkunaleikkeleitä.

Kuvassa puolet rullasta.


Vanhempien luona olin laskiaissunnuntaina ja siinä, missä muut vetää vehnä-hiiva-valkojauhomössöpullaa, niin minä ratkaisin homman tekemällä seuraavanlaisia gluteenittomia, hiivattomia ja melkein maidottomia pullia. Pullat saa täysin maidottomaksi korvaamalla voin jollain öljyllä esim. kylmäpuristetulla neitsytkookosöljyllä.

Laskiaispullat:

4 dl riisijauhoa, itse laitoin puolet vaaleaa ja puolet täysjyväriisijauhoa
2 tl leivinjauhetta 
2 tl psylliumjauhetta
1 tl ksantaania
1 tl kardemummaa
3/4 dl kookossokeria 
ripaus suolaa
mantelimaitoa
50 g voita

täyte:

1 tlk kookosmaitoa
vaniljajauhetta
kookossokeria
mansikkaa
psylliumia

Sekoita kuivat aineet. Kaada maitoa joukkoon sen verran, että saat löysähkön nesteen. Sekoita jonkin aikaa, koska ksantaani saa aikaan tuon pullan sitkon, joka gluteenittomasta leivonnasta muuten puuttuu. Taikina paksunee koko ajan, joka johtuu psylliumin turpoamisesta. Jos taikina tuntuu liian paksulta, voi lisätä maitoa, mutta sulatettu voi loppuvaiheessa vielä ohentaa taikinaa. Sulata voi ja sekoita lopussa taikinan joukkoon. Taikinan pitäisi tässä vaiheessa olla pullamaisen paksuista, mieluummin vähän löysempää, kun pullataikina hiivattomuudesta johtuen on hyvin tiivistä. Pyöritä pyöreitä pullia ja voitele mantelimaidolla tai kanamunalla. Ripottele pullan päälle raesokeria tai kookossokeria. Paista 225 asteessa kauniin ruskeiksi noin 20 min.

Avaa kookosmaito purkin alapuolelta. Valuta päällä oleva vesi pois ja kaavi paksu kerma pohjalta. Vatkaa vaahdoksi ja mausta vaniljalla ja sokerilla makusi mukaan. Notkista tarpeen mukaan kookosvedellä.
Soseuta mansikat. Pakastemansikoista tulevaa vettä saat sidottua pienellä määrällä psylliumia, jolloin tulee hillomainen rakenne.

Leikkaa jäähtyneestä pullasta "kansi" auki. Painele syvennys hillolle ja laita kermavaahtoa päälle.



Kävin ohimennen Ogelin pienessä kirjakaupassa, jossa oli paljon alekirjoja myynnissä. Sieltä osui silmiini kirja Eila Alhon Helposti maukasta - luontaisesti gluteeniton ja maidoton erityisruokavalio, joka vaikutti erittäin pätevältä kirjalta. Nappasin kirjan mukaan ja sieltä löytyikin seuraavan hapanleivän ohje:


Vaalea Hapanleipä

1,5 l vettä
juuri (edellisestä taikinasta tai hapanleivästä. Itse käytin Vuohelan hapan revittyä noin 1 dl verran)
7,5 dl täysjyväriisijauhoja
3 rkl psylliumia
1 rkl merisuolaa
9 dl täysjyvämaissijauhoja (tai 8 dl hirssihiutaleita)

Tee juurivelli eli mittaa reiluun kokoiseen kulhoon vesi, juuri ja täysjyväriisijauhot. Sekoita. Peitä astia leivinliinalla tai löyhästi kannella. Kansi ei saa olla ilmatiivis. Anna juurivellin seistä vedottomassa ja mielellään lämpimässä paikassa 1-1,5 vuorokautta  (mulla oli 3 vuorokautta). Mitä kauemmin juurivelli seisoo, sitä happamampaa leipä on.
Hapantuneen juurivellin pohjalta nousee kuplia, kun sitä sekoittaa. Lisää velliin psyllium. Sekoita ja anna turvota vähintään puoli tuntia. Lisää taikinaan suola ja sekoita tasaiseksi. Lisää maissijauhot ja sekoita tasaiseksi. Erillista vaivaamista ei tarvita, huolellinen sekoitus riittää. Kohota taikinaa ainakin muutama tunti tai esim.yön yli.
Leivo täysjyvämaissijauhoja apuna käyttäen pyöreitä matalia leipiä ja tee niiden keskelle reiät. Koristele leivät painamalla niiden pintaan veitsellä tai lastalla kuvioita. Kohota leipiä noin puoli tuntia. Muista jättää taikinasta vajaa desilitra paistamatta juureksi. Paista 250-275 asteisessa uunissa 17-20 mi, kunnes leivät saavat väriä. Rapeakuorisen leivän saat pidentämällä paistoaikaa.


Tumma hapanleipä

Tumman leivän tein samalla ohjeella kun vaalea, mutta korvasin maissijauhot teff-jauholla. Teff-jauhoja ei myöskään tarvinnut laittaa niin paljon, en tarkalleen nyt muista, kuinka paljon niitä jauhoja meni :) Kyllä sen rakenteesta sitten huomaa, kun jauhoja on riittävästi. Tämän tumman leivän maku sai kyllä ruisleivän mieleen...





 Eilen alkoi kovasti mieli tehdä jotain hyvää, joka ei olisi niin epäterveellistä ja joka tulisi nopeasti. Koska olen päättänyt, että suklaata en nyt syö, kun siihen pientä yliherkyyttä, en voinut mielessä pyörivää tiikerikakkua tehdä. Olen myös viimeaikoina ollut munattomalla ruokavaliolla kokeilumielessä, niin piti löytää resepti, johon en munaa sitten laittaisi. Isäntä innostui paistelemaan lettuja, niin minä muokkailin seuraavaa Maximuksen rajoitetut herkut sivulta otettua ohjetta.

Omena-kanelimuffinit:
6 pientä muffinia

1 tlk kookosmaitoa, josta erotettu kerma ja vesi. Vedestä 1,5 dl käytetään taikinaan. Kerma osa vatkataan koristeeksi ja maustetaan toffeestevialla
1/2 korkillista valkoviinietikkaa
1 maustemittallinen ksantaania
1/4 tl psylliumia
2 rkl kookossokeria
1/2 tl aitoa vaniljajauhetta
ripaus ruususuolaa
1 tl ceylonin kanelia
1/2 tl kardemummaa
3 rkl kookosöljyä
1/2 dl rusinota tai oikein pieniksi silputtuja kuivia hedelmiä. (Itse käytin punnitse ja säästä myymälästä suprise mixiä, jossa viikunoita, taateleita ja rusinoita pieneksi silputtuna)
1/2 dl tapioca-tärkkelystä
1 1/4 dl taysjyväriisijauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1 omena

Pilko ja keitä omena soseeksi pienessä tilkassa vettä. Sekoita kookosveteen viinietikka ja psyllium. Anna hyytyä hetken. Sekoita joukkoon omenasose ja keskenään sekoitetut kuivat aineet, joissa myös kuivatut hedelmät. Sekoita tasaiseksi ja jaa muffinivuokiin. Paista 200 asteessa noin 20-25 min ja nosta ritilälle jäähtymään. Koristele kookosmaitotölkistä jääneellä kermalla, joka vatkattu ja maustettu toffeestevialla. Ripottele päälle vielä kanelia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti