lauantai 11. toukokuuta 2013

Krapula ilman alkoholia

En muista milloin olen alkoholia viimeksi nauttinut, mutta voisi kuvitella sen päivän olleen eilen. Aamulla olo oli aivan normaali ja luulin selvinneeni, mutta päivällä se alkoi: päänsärky, mahakipu, ripuli, pahaolo, väsymys... Eilen olin siis syönyt aamusta iltaan sokerisia, vehnäisiä ja makeita herkkuja ja tarkoituksena vain, että tänään teen tämän viimeisen kerran (niin kuin monta kertaa aikaisemmin) ja tästä on helppo aloittaa uusi puhdistava elämä kohti kesää. Nyt tämän "morkkiksen" jo tullessa toivon oikeasti näin olevan. Sen vuoksi palautankin mieleen parin vuoden takaisesta blogikirjoituksesta tervemedian blogikilpailussa, mitä myrkkyä tuo sokeri oikein onkaan. Ja mikäli kärsit dysbioosista suoliston vääränlaisesta bakteerikannasta, voi sokerin syöminen aiheuttaa vielä ikävempiä oireita, josta saatankin kertoa myöhemmin lisää...



Valkoinen paholainen

Silmät hakeutuvat ruokakaupassa karkkihyllyä kohti, sormet hypistelevät pullapussia leipäosastolla, ostoskärriin on ilmaantunut 1,5 litran limupullo. Pään sisällä pyörii vain yksi ajatus: on saatava sokeria ja nopeasti, hinnalla millä hyvänsä tai pää räjähtää ja seuraava vastaantulija voi olla kuollut, mikäli katse vain voi tappaa. Takana 8 tunnin työpäivä ja harrastuksiin on vielä jaksettava mennä. En jaksa, jos en saa sokeria!
Kuulostaako tutulta? Luultavasti useamman päässä pyörineet samat ajatukset. Ratkaisu on ehkä hetkellinen. Sokerista tulee hyvän olon tunne, verensokerit nousevat nopeasti, mutta eivät jaksa kovin kauan pysyä ylhäällä ja kun taas laskevat samat ajatukset valtaavat pään, kierre on alkanut. Tämä rakkaussuhde ”valkoiseen kultaan” on luultavasti tullut jo lapsuudessa karamelleista ja äidin valmistamista herkuista. Voisiko tämän rakkaussuhteen kääntää vihasuhteeksi? 

Mitä sitten saamme sokerista muuta kun nopean helpotuksen laskeneisiin verensokereihin, hyvän olon tunteen ja suun makeaksi? Lisäksi saamme levinneen takapuolen, reikäiset hampaat, jenkkakahvat, insuliiniresistenssin, kun verensokerit jatkuvasti huipussaan...  Lisäksi liiallinen sokerin syönti vie tilaa muulta ravinnolta, kun se vie tehokkaasti nälän tunnetta pois ja helposti unohtuu muu ruokailu. Sokeri ravinnossa itsessään kuluttaa kehon hivenaine ja vitamiinivarastoja, erityisesti B-vitamiineja, kromia, kalsiumia ja magnesiumia. Sokeri vanhentaa taikinoittamalla eli kiinnittämällä yhteen elimistön soluja, jolloin kudokset kovettuvat ja vanhenevat ennen aikojaan. Sokeri voi aiheuttaa mm. näköhäiriöitä ja yleistä vastustuskyvyn laskua. 

Sokerilta emme sitten voi välttyä millään. Ja tässä tarkoitan valkoista ruokosokerista saatua käsiteltyä, puhdistettua sokeria ja siitä tehdyt sokerit (siirappi, tomusokeri jne.), josta prosessien myötä kadonneet kaikki muu paitsi hiilihydraatti. Piilosokeria on vähän kaikkialla, sellaisissakin paikoissa, joissa sitä vähiten olettaisimme olevan. Lisäksi sokeri osaa naamioitua tuoteselosteisiin hämäämään kuluttajaa. Sieltä voi löytyä mm. glukoosisiirappi, siirappi, inverttisokeri jne. Hämäävää eikö? Kevyttuotteet mainostetaan vähemmän rasvaisina, mutta todellisuudessa rasva onkin korvattu sokerilla, jolloin tuotteen energiasisältö on lähes sama. Säilykkeistä ja valmisruoista löytyy yllättävän paljon sokeria, kun tuoteselosteita tarkemmin tutkii. 

Voiko ihminen sitten elää ilman makeaa, sillä onhan se yksi perusmauista? En minä ainakaan tunnusta siihen pystyväni, mutta valkoisen sokerin voi korvata paremmilla vaihtoehdoilla. Miksi emme suosisi luonnollisia sokereita, joita on hedelmissä ja marjoissa? Näitä popsimalla saa lisäksi aimo annoksen mm. vitamiineja ja antioksidantteja ja pitävät nälänkin poissa pidempään. Kaikki kunnia lisäksi mehiläisille, jotka valmistavat meille kunnon superfoodia hunajan muodossa. Tämä ihana makeuttaja, minun ehdoton suosikkini, sisältää suuren määrän hyviä ominaisuuksia makeutensa lisäksi mm. toimimalla luonnon omana antibioottina sekä edistämällä ja auttamalla ruoansulatusta. (Hunajan monet terveysvaikutukset katoavat hunajaa kuumentaessa, joten nautittava mieluummin kuumentamattomassa muodossa.) Jos leivontaan sokeria kaipaa, niin valkoista sokeria aina parempi vaihtoehto on raakaruokosokeri, jossa mukana luonnollisia vitamiineja, mineraaleja ja kivennäisaineita ja on maultaan lisäksi paljon aromaattisempi. Tosin en tällä lausahduksella tarkoita, etteikö tämäkin sokeri tiensä löytäisi leivonnaisten muiden ainesosien kanssa rasvavarastoihin, jos sitä jatkuvasti käyttää. Keinotekoiset makeutusaineet eivät ole vaihtoehto!
Luettuasi tähän asti saattaa päässäsi pyöriä ajatus: ” Kaikestako sitä pitää luopua?” Inhimillisiä otuksia me olemme jokainen ja jollei sokerista ole tullut ongelmaa, ei pidä ruveta pilkkuja viilaamaan. Jokapäiväiseen ruokavalioon ei sokerin pitäisi kuulua, mutta kyllä itselleen saa antaa luvan satunnaiseen herkutteluunkin, kuhan se pysyy sallituissa rajoissa eikä tule tyhjennettyä koko kauppaa tai hyllyä herkuista tai ei jää ”putki päälle”. Vaarana saattaa olla, että sokeri vie koko käden, kun sille antaa pikkusormen. Itse kuulun tähän kategoriaan ja sen vuoksi pitäisikin pysytellä erossa siitä herkusta kokonaan.

Erikoinen yhteensattuma, mutta FLT ravintovalmentaja Maria Jokinen kirjoitti samasta aiheesta samalla otsikolla, jota pääsette lukemaan http://www.rosmaria.fi/fi/Rosmaria%20blogi/?id=8. Myös Elämäsi Toinen Kevät -blogissa kirjoitettu sokerista http://elaman2kevat.blogspot.fi/2010/01/puhdas-sokeri-on-suunnaton-stressi.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti